top of page

Reino Karvisen ”jätkän kuvia” -taidenäyttely 5.8.-30.8.

Reino Karvisen ”jätkän kuvia” -taidenäyttely Louhitalolla 5.8.-30.8.2024

Avajaiset su. 4.8.2024 klo 15-

 

Näyttely auki: ma-pe klo 10–15.

sunnuntaisin 11.8, 18.8. ja 25.8. klo 10–15, taiteilijatapaamisessa Reino Karvinen kertomassa teoksistaan.

 

Enolaisen eläkkeellä olevan metsurin ja pitkän linjan harrastajamaalari Reino Karvisen ”jätkän kuvia” -taidenäyttely on hänen ensimmäinen yksityistaidenäyttelynsä.

 

Kansalaisopiston taidenäyttelystä 44 vuotta sitten innostuksen saaneena hän aloitti öljyvärimaalauksen vuonna 1980 kansalaisopiston ryhmässä ja maalaa edelleen. Kansalaisopiston ryhmän tuki ja voimavara ovat omalle maalaamiselle ehdoton. Hän on osallistunut vuosittain ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin, mutta nyt tuli aika laittaa omat teokset esille, joita on kertynyt valtavat määrät. Reino kertoo maalaavansa vuosittain kymmenisen teosta, joten teoksia on nyt yli 440 karkeasti laskettuna. Maalarina Reino on myös taitava piirtäjä, ja piirroksia on myös esillä näyttelyssä.

 

Reino Karvinen kertoo tarinassa omasta tekemisestään:

 

Koko pienen eloni pätkän.

Olen vankina hahmossa jätkän.

Savotalla jos nään jotain kaunista.

Annan itselleni luvan otampa ja piirrän tuosta kuvan.

Siitäpä suuttuu jätkä. Repuntaskuun laita se kynän pätkä.

Töihin siitä.

Ne ei joutavat piirtetyt leipään riitä.

Huokaan alan hamuta otetta sahasta.

Tiedän taiteella minun ei nälkä poistuisi mahasta.

Vaan kun pääsen eläkkeelle.

Kutsun jätkän iltateelle.

Et määräile mua enää, et taiteelleni tee sä tenää.

Nyt minä muutun johtajaksi ja sinä sivupersoonaksi.

Jospa huononeepi näkösi ja vapisevi kätesi, ilkkuu jätkä.

No sitten saatan kyllästyä huuliharpun soittoon.

Saatan sitä puhallella vaikka aamun koittoon…heh..heh…(vuodet vierii..)

 

Ajan myötä jätkä oppinut on hiljaa hiihtämään.

Joskus kesäisin vielä kompuroi vesakoita niittämään.

Ja savotoista unelmoi, kun polttopuita nikkaroi.

Ja monet vuodet kuitannut oon pienen eläkkeen.

Ei tarvii päätä vaivata sen sijoittamiseen.

Vaan oonhan tuota sentään vielä pärjäillyt.

Ja huvikseni olen kuvia värjäillyt.

 

 

”Olen toiminut Reinon opettajana yli 30 vuotta ja tätä yksityisnäyttelyä olen vuosien saatossa kysynyt monen monta kertaa, ja nyt se on mahdollista. Hänen teoksissaan on läsnä vahvasti tunne. Öljyvärimaalarina värien kehittyminen omaan ilmaisuun on ollut ihan omaa luokkaansa. Metsien miehenä hänen metsä aiheisissa maalauksissa tulevat esille tunne, valot ja varjot ja ne syntyvät kuin itsestään. Metsätyön kuvaukset, entisajan ihmiset ja ajassa olevat ilmiöt tarinan kera siirtyvät vaivattomasti kankaalle. On ollut ilo kulkea tekemisen rinnalla kuunnellen ja nähden teoksia, joista nyt tulee esille Louhitaloon suuresta määrästä pieni otos, helmiä vuosien varsilta.

 

Tämän näyttelyn kuvalliset tarinat kuljettavat meitä metsästä, pihaan ja muistikuviin, nämä on nähtävä, tervetuloa.” Tuija Hirvonen-Puhakka, kuvataiteilija, kuraattori

 

Kulttuuriyhdistys Louhi ry, Louhitalo. Heintie 16, 81210 Louhioja/Joensuu

puh. 050-304 78 65/Tuija Hirvonen-Puhakka/vpj

 



Comments


Louhitalolla tapahtuu
Uusimmat kirjoitukset
Search By Tags
Seuraa meitä
  • Facebook Basic Square

Louhi-

 TALO
bottom of page